Kansalaisjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset halutaan turvata |
|
Oikeusministeriö on päättänyt asettaa selvityshenkilöt tehtävänään tuottaa konkreettisia esityksiä julkisen vallan toimenpiteiksi, joilla kansalaisjärjestöjen julkiseen rahoitukseen liittyviä ongelmakohtia voidaan korjata. Selvityshenkilöinä toimivat FT Aaro Harju Kansalaisfoorumista ja YTT Jorma Niemelä Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Selvitystyön käynnistämisestä päätettiin osana valtioneuvoston 4.2.2010 tekemää periaatepäätöstä demokratian edistämisestä Suomessa ja selvityshenkilötyön sisältöä ja toteutusta konkretisoitiin hallituksen 17.2.2010 iltakoulussa. Selvitystyötä varten perustetaan ohjausryhmä Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE) alaisuuteen. Selvityshenkilöiden pääasiallinen tehtävä on konkretisoida julkisen vallan toimia järjestöjen toimintaedellytysten edistämiseksi aihetta aiemmin selvittäneiden työryhmien ja toimikuntien keskeisten ehdotusten pohjalta. Selvityshenkilöt voivat myös tehdä esityksiä kuntatason avustuskäytäntöjen kehittämiseksi. Selvitystyössä huomioidaan myös ulkomailla toimivien järjestöjen taloudellisiin toimintaedellytyksiin ja tukemiseen liittyvät erityispiirteet sekä maahanmuuttajajärjestöjen erityistarpeet. Selvitystyön painopiste on valtionhallinnon avustuskäytännöissä, mutta selvityshenkilöt voivat myös tehdä järjestöjen avustuksiin ja taloudellisiin toimintaedellytyksiin liittyviä esityksiä kuntahallinnolle, rahapeliyhtiöille ja kansalaisjärjestöille. Selvityksen tulee olla valmis tämän vuoden loppuun mennessä. |