Oppimisen ja kansalaistoiminnan asiantuntija

Avaintoimijafoorumi järjestö- ja projektitoimijoille sekä ohjaajille

Tulosta Sähköposti

Avaintoimijafoorumi on erilainen oppimispolku
Seurojen ja yhdistysten keskeisin menestystekijä ovat osaavat ja innostavat ohjaajat sekä järjestö- ja projektitoimijat. Heitä varten on suunniteltu oppimispolku, Avaintoimijafoorumi. Foorumilla kukin voi lisätä tarvitsemiaan tietoja ja taitoja ja samalla hahmottaa omaa rooliaan yhteisön jäsenenä sekä tarkastella yhteisön toimintaa laajemminkin kansalaisjärjestötoiminnan näkökulmasta.

Oma valinta ratkaisee
Avaintoimijaopinnot voi suorittaa monella tavalla joko yksin tai ryhmässä. Jokainen suunnittelee itselleen tai ryhmälleen sopivan koulutuskokonaisuuden. Järjestö- ja projektitoimijan foorumi sisältää erilaisia järjestötoiminnan kursseja ja käytännön järjestötoimintaa. Ohjaajan foorumi sisältää erilaisia ohjaajakursseja ja käytännön ohjaustoimintaa.

Opintojen yhteispituus on 7,5 opintopistettä.

Käytännön toiminta lasketaan mukaan
Opinnot sisältävät myös käytännön järjestö- ja ohjaustoiminnan. Näitä käytännön tehtäviä ovat esimerkiksi ryhmän ohjaus, yhdistyksen puheenjohtajan tai sihteerin tehtävien hoito ja vastuutehtävä tapahtuman tai projektin tuottamisessa.

Osan opinnoista voi korvata aiemmilla suorituksilla
Avaintoimijaopintoihin liittyvää aikaisempaa osaamista on voinut kertyä sekä kursseilla että käytännön ohjaus- ja järjestötoiminnassa. Tätä osaamista opiskelija voi esittää liitettäväksi 7,5 opintopisteen opintokokonaisuuteen. 
Tässä opitun tunnustamisessa ja hyväksilukemisessa on kysymys siitä periaatteesta, että vapaaehtoistyössä ja harrastuksissa hankittu arvokas osaaminen tehdään näkyväksi ja se voidaan hyväksilukea myöhemmissä opinnoissa.

Opintojen alkuun pääsee osallistumalla Avaintoimijaopintojen starttipäivään tai ottamalla yhteyden oman alueen opintokeskuksen koulutussuunnittelijaan.

Avaintoimijafoorumi on osa valtakunnallista kansalaisopintohanketta
Avaintoimijaopinnot pohjaavat valtakunnalliseen vapaan sivistystyön kansalaisopintojen opetussuunnitelmasuositukseen, jota toteutetaan järjestö- ja projektitoimijoiden sekä ohjaajien olosuhteisiin sovellettuna.

Foorumilla opitusta annetaan todistus, johon kirjataan opiskelijan käymät kurssit ja vastuulliset tehtävät järjestö- ja projektitoimijana tai ohjaajana. Todistus on käytössä kaikissa vapaan sivistystyön oppilaitoksissa.

Viimeksi päivitetty 18.03.2011 10:22