Oppimisen ja kansalaistoiminnan asiantuntija

Opinto- ja ryhmätoiminnan ohjaajakoulutus

Tulosta Sähköposti

Ohjaajatyöstä kiinnostuneille ja opintokerhojen ohjaajille tarkoitettu koulutus kohdistuu opinto- ja koulutustoiminnan käytänteihin sekä ryhmätyöskentelyyn ja yhteisöllisiin taitoihin. Koulutuksen järjestäjänä on opintokeskus.
Ohjaajan valmiudet vetää oman aiheensa kerhoa lisääntyvät:
* suunnittelussa. Toiminnan suunnittelua käsitellään tavoitteenasettelun ja kerhon itsensä suorittaman arvioinnin näkökulmasta.
* ohjaustaidoissa. Tarkoituksena on, että ohjaaja tunnistaa keskeisiä ohjaajana onnistumisen seikkoja itsestään ja ryhmästään.
* osallistavissa ja toiminnallisissa menetelmissä. Kurssilla perehdytään innostamisen ideaan ja toimintatapoihin.
Lisäksi koulutus sisältää opintokerho- ja kurssitoimintaan liittyviä käytännön toimenpiteitä.

Vertaisoppiminen opintokerhossa

Vertaisoppiminen opintokerhossa on keväällä 2010 perustettu Wikiopiston opintopiiri, jonka tarkoituksena on johdattaa yhteisen kehittelyn ja vertaisoppimisen kautta osallistujia kohti uutta omaehtoista, ihmislähtöistä ja innostavaa oppimisen kulttuuria. Teemaa voi opiskella ohjatusti tai ilman ohjausta. Opiskelu perustuu yhdessä tekemiseen ja omaan aktiivisuuteen wikikirjoittamisessa. 

Viimeksi päivitetty 30.09.2010 09:13